|
Post by Lyonell on Apr 23, 2021 23:06:36 GMT
𝔐𝔞𝔲𝔠𝔬𝔩𝔶𝔫 "Mana" ✧ Varustekaappi ✧ Oppipoika ⤞ Aela ✧ Ritari ⤞ JAran |
|
|
|
|
Post by Lyonell on Jan 1, 2022 0:32:10 GMT
Skills at arms- valmennus (476 sanaa) Ratsastaja Sir Ambrosius // Valmentaja sir Lyonell
Kuka olisikaan hyvä uhri heittää uuden hevosen selkään kuin sir Ambrosius tietenkin. Oppipoika oli osoittanut rehellisyyttä ja omatoimisuutta linnalla, minkä takia Clarenbald sai jäädä hetkeksi syrjää ja pyysin nuorta miestä varustamaan Manan. Ambrosius oli aluksi yllättänyt, mutta lopulta hymy korvissa lähti hakemaan oria laitumelta. Kauaa ei miehellä mennyt varustaa hevonen virheettömästi ja olla ajallaan paikan päällä. Keskipäivän aurinko paistoi kentälle kiiloittaen vielä jään liukkaaksi. Avustin miehen rotevan friisiläisen selkään ja annoin merkin lähteä verryttelemään ravissa. Vaadittiin varovaisuutta, mutta samalla koottua muotoa. “Mikä on päivän tehtävä?”, Ambrosius kysyi ohimennen samalla kun annoin ohjeita hevosen kokoamiseen. Nojaaminen eteenpäin ja lonkkien avaus lisäsi vauhtia, kun taaksepäin nojaaminen ja reisillä puristaminen hidasti vauhtia. Mana oli hyvin istunta herkkä ja hevonen pureskeli jo nyt kuolaimia suu vaahdoten. Lopettaisi tuollaisen ärsyttävän homman. Havahduin lopulta miehen kysymykseen. “Miekkailua erilaisten kohteiden kanssa. Paljon hyppyjä”, Kerroin lyhyesti ja lähdin muuntelemaan valmista rataa. Kaksi peräkkäistä estettä oli valmiina ja väliin mahtui kahdeksan koottua laukka askelta sekä kaksi miekka kohdetta. Pitkällä sivulla oli haarniskoista kasattuja ritareita, joiden yli tuli hypätä täydessä vauhdissa. Muuten oli perus kypäriä keppien päässä ja omenoita kapeiden tolppien päässä. “Oletko valmis”, Tiedustelin asettaessa omenan tolpan päälle.
Nuorukainen nyökkäsi ja nosti uuden laukan ottaen samalla aseen esille. Ohjat vasemmassa kädessä Ambrosius lähestyi ensimmäistä kypärälinjaa. Ei hyppyjä ennen kunnon lämmittelyä. Mies oli kehittynyt miekan kanssa ja iskuista alkoi löytyä voimaa. Mana oli hieman rohkeampi kuin Clarenbald, että saattoi olla hyvin erilaista istua ei niin epävarman hevosen selässä. Iskuihin alkoi löytyä tasapainoa ja sopien hevosen vauhtiin. Kypärät eivät jääneet keppien päähän roikkumaan, vaan meno jatkui kohti korkeampia esteitä. Saraseenin aivot olivat mätiä omenoita tolppien päässä. Tarkkuutta ja tällä kertaa nopeutta, kun omenat olivat siksak muodostelmassa, että joka toinen isku oikealle ja toinen vasemmalle hyvin tiheällä välillä. “Huido hevosen korvien yli. Älä kuitenkaan osu ratsuun. Voit pyytää enemmän vauhtia ja matalampaa muotoa hevoselta”, Neuvoin, sillä en tahtonut hevosen menettää korvan päitä tai jouhia. Mana laukkasi kaula maassa eteenpäin ja Ambrosius sai keskittyä lyömiseen. “Parempi”, Huokaisin melkein helpottuneena ja annoin luvan tulla esteelle.
Esteillä vaadittiin enemmän lyhyempää muotoa ja esteet olivat suoralla linjalla sekä kohteen oikealla puolella tasaisin välein. Hyppääminen onnistui hyvin ja Mana ei tarvinnut erilaista kannustusta. Se tykkää hypätä ja ei ollut yhtään epävarma liukkaasta pinnasta. Kaviot kopisivat ja esineet saivat kyytiä. “Anna mennä”, Kannustin, kun esteiden jälkeen sai hakea täyttä vauhtia kasa esteille. “Sodassa pitää hypätä isompien ruumiskasojen yli ja vauhti voi olla kuinka kova. Mukaudu liikkeeseen ja turvaa ase”, Selostin seuraten vieressä, kun Mana hyppäsi melkein tasajalkaa. Enemmän vauhtia, että hyppyihin tulisi korkeutta.
Hiki virtasi kummallakin ja päätin, että nyt oli hyvä lopettaa. Ambrosius laittoi miekan pois ja keskittyi verryttelyyn. Haimme vielä koottua muotoa ja aktiivista liikettä, mutta sitä ei hevoselta puuttunut. Kuolaimet narskuivat ja hevonen nyki päätä. Opastin ottamaan enemmän eteen, jos pelleily jatkui. “Noin. Hyvä hoito sille. Hyvin pärjätty”, Kehut olivat harvinaisuus suustani, kun tyydyin olemaan hiljaa. Mutta hiljaisuus on myöntymisen merkki!
|
|
|
Post by Lyonell on Jan 1, 2022 0:32:48 GMT
Manaan tutustumassa (593 sanaa) Kirjoittanut oppipoika lady Aela
Seisoin linnan pihalla harmaaseen viittaan kietoutuneena ja annoin katseeni vaeltaa pitkin suuria tiluksia. Olin tavallaan hukassa ja päästäni pyörällä, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt tällaista paikkaa. Ohut lumikerros peitti pihamaata ja painoi puutarhan kukkia alleen tulevaa talvea varten. Matka Hankalan linnaan oli ollut pitkä, joten tekisin tästä kaikesta sen arvoista.
Lähdin kävelemään kohti tallirakennusta rauhalliseen tahtiin pitkävartisissa nahkasaappaissani tietämättä tarkalleen, mistä löytäisin hoitohevoseni Manan tai sen ritarin, sir Oswaldin. Talli seisoi melkein keskellä muurien ympäröimää pihapiiriä - portin lähellä - josta olin astellut ensimmäistä kertaa sisään edellisenä päivänä. Astuin sisään puisesta ovesta, joka avasi minulle tien päästäen ilmoille valittavan narahduksen. Heti kiviselle lattialle seisahduttuani olin törmätä vaaleahiuksiseen naiseen, jonka hiuksissa puikkelehtivat turkoosin sävyiset raidat. "Oho! Anteeksi.. öm, lady..?" kiirehdin sanomaan. "Lady Nadja", suunnilleen minun pituiseni nainen sanoi hymyillen. "Olen lady Aela, uusi oppipoika täällä", tervehdin tönkösti katsoen lady Nadjan paksun otsatukan korostamia tummia, lähes mustia silmiä. "Minä olen ritarin aseenkantajana. Tervetuloa nyt kuitenkin", hän sanoi jatkaen ovesta ulos.
Pudistelin pienen epävarmuuden ripauksen harteiltani, kun jatkoin pitkin tallin käytävää. Pilttuissa seisoi jykeviä, uljaita ratsuja karvat kiillellen ja joidenkin hevosten luona pyöri oletettavasti muita oppipoikia tai sitten ihan ritareita. Yhdessäkään kyltissä ei kuitenkaan lukenut Manan nimeä, vaikka kävelin käytävän suuntaan ja toiseen. "Etsitkö jotain?" Käännyin hätkähtäen äänen suuntaan ja katsoin nuoren miehen kirkkaan sinisiin silmiin. Hänellä oli mustat hiukset kuten minulla, aavistuksen kiharat, poninhännälle ripustetut. Tummat silmänaluset korostuivat vaaleita, teräviä kasvoja vasten, kun mies virnisti ja taputti pilttuussa seisovaa sysimustaa hevosta. "Missä täällä on sellainen hevonen kuin Mana?" kysyin ympärilleni vilkuillen. "Sinä oletkin siis lady Aela. Nimeni on sir Oswald ja toimin Manan ritarina", hän sanoi ja viittoi kädellään seuraamaan itseään. "Se ei... tuota, ole täällä tallissa. Tuo äskeinen hevonen oli minun tammani, Ethan", sir Oswald jatkoi aavistuksen sönköttäen. Lähdin kävelemään miehen perässä takaisin pihamaalle, missä hän johdatti minut vastakkaiselle rakennukselle. "Mana asuu pihatossa, ori kun on", hän kertoi. Nyökkäsin ritarin avatessa minulle oven, josta sain kulkea ennen häntä. Mies esitteli minulle pienen valjashuoneen ja kertoi, miten hevoset saavat kulkea vapaasti sisään ja ulos aina Lumotun Metsän joelle asti. Olin aikeissa kysyä metsästä enemmän, kun sir Oswald alkoi kertoa laitumen murtuneesta muurista. "Tämä tuhoutui muinoin lohikäärmeen hyökkäyksen myötä", hän sanoi laskien kätensä rennosti kivien päälle. "Onko lohikäärmeitä vieläkin olemassa?" kysyin varovasti, sillä kylässä meille oli aina uskoteltu, että ne olivat pelkkää puppua. "Tietysti on! Täällä aika lähellä sijaitsee lohikäärmerotko, joka on ainoastaan ritareille tarkoitettu. Älä siis mene sinne omin lupinesi", Oswald vannotti ja jatkoi: "Sir Ambrosiusilla on täällä linnalla myös pienempi, vaaraton lohikäärme. Deidaranilla... eli siis sillä lohikäärmeellä, ei ole näet voimia." "Voiko kuka tahansa ostaa sellaisen?" kysyin kiinnostuneena. "Oppipojille ne on oikeastaan tarkoitettukin", mies vastasi jatkaessaan kävelyään hevosten ohi.
"Tässä on nyt Mana", hän sanoi pysähtyen ison friisiläisoriin vierelle. "Se on linnalla vielä melko uusi kaveri. Ei ole ollut täällä kauan." Ojensin käteni varovaisesti hevosta kohti ja silitin sen pehmoista karvaa. "Se on tosi hellyydenkipeä. Kiva, että ori saa viimein itselleen oppipojan", sir Oswald totesi rennosti myhäillen, kun Mana alkoi tökkiä minua hellästi turvallaan.
Otimme orin mukaan laitumelta ja sain alkaa harjaamaan sitä omaan tahtiini mustahiuksisen ritarin lähtiessä hetkeksi muihin hommiin. Raskasrakenteinen Mana tuntui unohtaneen käsityksensä koostaan täysin ja teki tuttavuutta hinkkaamalla itseään minua vasten. Orin pitkissä ja tuuheissa jouhissa riitti selvittämistä, mutta sir Oswaldin mukaan Manan kanssa piti ottaa rauhallisesti. Vaikka minulla kestikin hommassa turhauttavan kauan pääsin tutustumaan pikimustaan hevoseen paremmin, mikä tässä oli se pääasia. Orin valtavien kavioiden nostaminen oli ensin hieman hankalaa varsinkin, kun vuohistupsut pursusivat tielle jokaiselta mahdolliselta puolelta. Paikalle palannut ritari tarjoutui kyllä auttamaan minua, mutta halusin suoriutua hommasta itse.
"Kyllä se siitä lähtee", sir Oswald totesi lopulta seinään nojaillen.
|
|
|
Post by Lyonell on Jan 1, 2022 0:33:22 GMT
Ritariuden alkeet (902 sanaa) Kirjoittanut oppipoika lady Aela
Myrskypilvet olivat saapuneet linnan ylle eilen ja ajelehtivat masentavan hitaasti kaiken yläpuolella. Eilinen myräkkä oli jo toivottavasti huuhtonut mukanaan kylää vaivanneesta rutosta edes pieniä osasia. Olin kuullut keskustelua - hiljaista mutinaa, huhuja - kirouksista ja muista mahdollisista syistä. Kun olin istunut eilen linnalla pitämässä sadetta olin ohimennen kuullut, miten jopa oppipoikia oli sairastunut vakavasti. Prinssi Lyonellilla ja muilla ritareilla oli siis varmaan kädet täynnä töitä ja halusin olla herättämättä sen enempää huomiota, joten olin päätynyt Manan luo vähin äänin. Orin olemus huokui tiettyä ystävällisyyttä, mitä en ollut saanut osakseni pitkään aikaan. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen päätökseeni lähteä kylästäni, josta minulle olisi kyllä järjestetty mies ja tulevaisuus. Pelkkä ajatus sitoutumisesta tuntemattomalle miehelle tämän ikäisenä puistatti, mutta täällä olisin turvassa.
Mana rapsutti itseään kyljestä ja jäi sitten seisomaan paikalleen rauhallisena minun harjaillessa sen sileää karvaa. Kuljetin sormiani mustan kiillottamani peitteen lävitse, annoin niiden tuntea orin lämmön. Nenään kantautui uusien heinien haju, kun seisoimme molemmat ihan hiljaa. Mana oli uskomattoman hieno hevonen ja olin onnellinen, että olin päässyt juuri sen hoitajaksi. Lyonell oli nimittäin tänään antanut käskyn, ettei vierailijoita päästetty linnaan niin kauan, kun rutto riehuisi edelleen. Tämä ei kuitenkaan minua haitannut, sillä kukaan perheestäni ei tiennyt minun olevan täällä. Toisinaan jäin ikävöimään heitä, äidin hentoa, varovaista hymyä, isän jykeviä käsivarsia raudan takomisesta, pikkuveljiäni.
"Ollaanpa sitä mietteliäänä", kuulin vierestäni ilkikurisen naurahduksen. Oli vaikea sanoa kuka - tai pikemminkin mikä luokseni oli äsken tullut. En oikein tahtonut löytää sopivia sanoja hänen kuvailemiseensa, joten päädyin vain nyökkäämään suu tiukkana viivana. "Noh, noh, ei tarvitse olla töykeä", ääni sanoi. "Velho Sirandras, ylimmäinen magian osaaj-" "Uusia kiusaamassa?" kuului toinen miesääni. Sir Oswald oli ilmestynyt paikalle juuri sopivaan aikaan. "Mutta kun täällä ei ole ollut ketään uutta niin pitkään aikaan! Hmph, ei sitten", velho puuskahti ja katosi yhtä nopeasti, kun oli tullutkin. "Mitä tuo oli?" kysyin hämmentyneenä palaten jälleen Manan sukimiseen. "Hän on meidän oma velho, kiusoittelee ja heittää usein sanaleikkejä", ritari vastasi, eikä hänestä voinut päätellä pitikö mies velhosta vai ei. "Tuolla on vähän ikävä sää, joten ajattelin, että voisit siivota tänään tallissa... ja kun kerran olet harjannut Manaa siinä niin laitetaan sinut siivouksen jälkeen sen kyytiin", Oswald sanoi ja käski ryhtymään toimeen. Laitoin Manan hoitotarvikkeet omalle paikalleen ja olin juuri suuntaamassa tallia kohti, kun ritari vielä sanoi: "Siellä on muutamat likaiset varusteetkin. Minä.. tuota, etsin sinulle kaivolta pesuveden valmiiksi", mies sanoi ritarillisesti, joskin hieman änkyttäen ja lähti kävelemään kanssani samaan suuntaan.
Oswald avasi minulle jälleen ystävällisesti oven, näytti mistä löytäisin luudan ja muut välineet pilttuiden siivoamiseen lähtien sen jälkeen paikalta rennoin askelin. Talli oli kieltämättä iso, mutta ritari oli täsmentänyt vielä, ettei kaikkia pilttuita tarvinnut siivota. Vain ne, joissa ei seisonut hevosia tai jotka muuten näyttivät hyvin likaisilta. Kävin toimeen aloittaen ensin mukulakivin vuoratusta käytävästä, jonka varrelle oli varissut heinästä lähtien kaikkea mahdollista aina hevosten lantaan. Silloin tällöin ohitseni kulki jokunen ritari tai oppipoika ja toivoinkin, että oppisin tunnistamaan ihmisiä pian. Muutamat pysähtyivät myös esittäytymään, kuten lyhyt, mutta mukavalta vaikuttava lady Roxana, jonka kanssa ehdin vaihtamaan muutaman sanan. Hänen kanssaan oli vaaleaverikkö lady Nanook, jolla oli kuitenkin kiire ilmeisesti sir Artheurin luo, jos oikein kuulin. Hän oli käynyt pikaisesti hevosensa luona ja oli nyt ymmärrykseni mukaan palaamassa takaisin eilen koomasta heränneen herttuan tykö. Saatoin toki olla väärässäkin, enkä jäänyt miettimään asiaa sen enempää, vaan jatkoin sir Oswaldin minulle antamaa hommaa. Kun olin valmis pilttuiden ja tallin käytävän kanssa siirryin ritarin osoittamaan paikkaan, missä hänen lupaamansa pesuvesi odotti minua likaisten varusteiden kanssa. Suurin osa kaipasi kuitenkin lähinnä huolellista pyyhintää kaikesta kurasta, mitä ulkona varmasti lentäisi tähän aikaan. Lady Nadja vietti hetken luonani lähinnä tavallista keskustelua luoden siitä, millaisia tehtäviä kukin ritari oppipojilleen antoi. Kamppeiden ollessa jälleen käyttökelpoisia vesi oli muuttanut väriään ruskeaksi, eikä sitä voinut enää mihinkään käyttää. Kippasin ämpärin sisällön pihamaalle, mistä se valui vähitellen rinnettä alas imeytyen lopulta paljastuneeseen ruohikkoon. Sir Oswaldia ei kuitenkaan näkynyt missään, enkä oikein tiennyt mistä etsiä. Pihapiirissä oli hiljaista, varmaan osittain masentavan sään takia, joka laskeutui kasvoille, kuin märkä rätti. Velho Sirandras oli kuitenkin liikkeellä tekemässä ties mitä, joten kaipa minun olisi kysyttävä häneltä.
"Öm, anteeksi, tiedätkö onko sir Oswald tuolla linnalla vai mistä hänet voisi löytää?" kysyin varovasti. "Käyppä kahtomassa", velho vastasi ilkikurisesti hykerrellen. Kiittelin tietysti kovasti olemattomasta avusta ja lähdin kävelemään saappaat sateen kastelemaan hiekkaan painautuen.
"Oletkin jo siinä! Tallissa tuli ilmeisesti valmista?" sir Oswald sanoi astuen juuri ovesta ulos, kun olin aikeissa mennä sisään. Nyökkäsin ja kuljimme vielä rakennuksen kautta, jotta ritari voisi varmistua asiasta. "Kuten lupasin, pääset nyt Manan kyytiin", hän sanoi johdattaen minut pihatolle, missä ori seisoskeli tyytyväisenä. Harjasin sitä ensin nopeasti ihan vain vielä varmuuden vuoksi, vaikka hevonen ei näyttänytkään lianneen itseään sen suuremmin aikaisemman harjauksen jäljiltä. "Osaathan varustaa sen?" mies kysyi vilpittömästi ja vastasin myöntävästi. Hän katseli sivusta, kun touhuilin Manan kanssa ja kertoi mitä oriista tiesi. "Se on ratsastaessa herkkä ja eteenpäinpyrkivä, mutta kun Manan pysäyttää sitä ei saa kyllä helpolla enää liikkeelle", ritari sanoi huvittuneeseen sävyyn. "Valmista? Hyvä, mennäänpä sitten", hän lisäsi ja lähti kulkemaan edelläni kohti isoa harjoittelupaikkaa, mikä oli onneksi tyhjillään.
"Mana on taitava ja ajokoulutettukin", Oswald kertoi minun noustessa ison oriin leveään selkään. Hän olisi kyllä ritarillisesti tarjoutunut auttamaankin, mutta täytyihän minun päästä itsekin. "Ainiin, sillä on tapana pureskella kuolainta. Omaksi ilokseen se sitä kai tekee.. öm, ei kannata välittää."
"Kunhan tutustut siihen ensin, voitte myöhemmin mennä ihan kahdestaan metsään tai osallistua täällä linnalla pidettäviin turnajaisiin", Oswald lisäsi ja katseli menoamme heittäen joitakin ohjeita sinne tänne. Ihana päästä taas vakituiseen pyörimään hevosten kanssa, varsinkin sellaisen kuin Mana, ajattelin ja pyysin oria siirtymään raviin.
|
|